Tampereen Kauppahallissa keskityttiin lähiruokaan ja kestävään kuluttamiseen

Ihmisiä nauttimassa osterivinokasrisottoa kauppahallissa.

LÄHELLÄ! -tapahtuma täytti Tampereen Kauppahallin lauantaina 27.4.2024 lähiruoalla ja kestävän elämän teemoilla. Kauppahallin puotien, ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi tapahtumassa oli lähes kaksikymmentä vierailevaa toimijaa esittelemässä toimintaansa ja tuotteitaan. Kolmatta kertaa järjestetty tapahtuma houkutteli kauppahalliin yli 5.500 asiakasta.

FUSILLI-hankkeen teemat, kestävä ruoantuotanto ja ruokakulttuuri sekä kestävät ruokavalinnat, olivat jälleen vahvasti läsnä LÄHELLÄ!-tapahtumassa. Kauppahallin puodeissa, kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa oli tarjolla tapahtumapäivänä erikoistarjouksia, -tuotteita ja -annoksia.

Tapahtumajärjestelyjen puitteissa syntyi esimerkiksi kauppahallin ravintoloiden ja lähituottajien kesken uutta yhteistyötä, joista ensimakuja saatiin nauttia jo tapahtumapäivänä.

Paikalliset pientuottajat tutuiksi

Hallin käytävillä oli runsaasti pirkanmaalaisia pientuottajia esittelemässä, maistattamassa ja myymässä omia lähiruokatuotteitaan. Joidenkin tuotteita kauppahallista on saanut jo aiemmin, mutta moni oli myös ensimmäistä kertaa esillä kauppahallissa. Tarjolla oli muun muassa juustomaistiaisia, hilloja, mehuja, yrttejä ja salaatteja, leipomo- ja viljatuotteita, ylämaankarjan lihaa sekä karitsaa – ja jopa kasvivärjättyjä villalankoja.

LÄHELLÄ! -tapahtuman juontajana toimi tuttuun tapaan Janica Brander, jonka haastatteluissa kukin pientuottaja ja yhdistystoimija pääsi itse kertomaan toiminnastaan.

Ruokaterveys, paikallisuus ja kestävä kuluttaminen korjaten

Kestävästä elämästä, ruokakulttuurista ja ruokaterveydestä tapahtumassa jakoivat tietoa Ekokumppanit sekä muut paikalliset yhdistykset ja järjestöt.

Ruokateeman lisäksi Ekokumppanien pisteellä kartoitettiin ihmisten käyttötottumuksia erilaisten korjauspalvelujen osalta sekä tutustutettiin heitä korjaa.se -sivustoon (Älä heitä pois, Korjaa.se), josta voi hakea paikallisia korjauspalveluita tarjoavia yrityksiä monenlaisille tavaroille.

Tapahtumakävijöiden kanssa käytiin mielenkiintoisia keskusteluja muun muassa ruokavalinnoista ja kestävistä elämäntavoista. Kohtaamisissa nousi esille ratkaisuja, joiden avulla jokainen omassa arjessaan voisi edistää kestävää ruokakulttuuria ja kulutusta. Kaksi keskeisintä asiaa olivat paikallinen, omassa maakunnassa tuotettu, ruoka ja korjauspalveluiden hyödyntäminen.

Moni tapahtumakävijä oli myös pohtinut viljelykokeilua omalla pihallaan tai parvekkeellaan. Juuri tällaisia siemeniä tapahtumassa oli tarkoitus laittaa itämään. Pienin askelin kohti kestävämpää elämää!










Tapahtuman toteuttivat yhteistyössä Tampereen Kauppahallin kauppiasyhdistys, Ekokumppanit ja Tampereen kaupunki. Mukana järjestelyissä oli myös FUSILLI-hanke.

Tapahtumasta raportoivat AhlmanEdun Jenni Arjoranta ja Ekokumppanien Sanna Teinilä.

Tapahtumassa toimintaansa esittelivät:

Satohuone – herkullista & kestävää kaupunkiviljelyä – osterivinokkaita ja syötäviä versoja
Vyrtti – vertikaalista yrttien viljelyä
Ekokumppanit – esittelyssä kestävä ruoan teemat & korjaa.se -palvelut
Diabetesyhdistys – tietoa ruokaterveydestä
Tampereen Sydänyhdistys – tietoa ja testejä suolasta
Heikkilän Juustola – luomujuustot, -maidot & -jäätelöt
Mouhijärven Herkkujuustola – Vilhojen, Heidien ja Hilmojen koti
Maalaisleipomo Juurilla – Pirkanmaan muhkeimmat juurileivät
Pajuparvi – hillot, mehut, siirapit ja muut lähiruokaherkut
Teiskon Viini – Pirkanmaan ihan oma viinitila
Leivon leipomo – herkutellaan näkkäreillä
Hyödynmaan tila – oman tilan härkäpaputuotteet
Viitaan tila – höyryttämättömät luomukaurahiutaleet & -suurimot

Reko-tuottajat:

Ojalan tila – ylämaankarja-tuotteet
Unnaslahden tila – karitsaa luonnon laitumilta, yrtit, salaatit, kasvivärjätyt villalangat
Aittolahden tila – ulkoilevien kanojen ja ankkojen munat
Jullisen tila – perunat, juurekset, kasvikset, myynnissä marinoidut punasipulit
Maarit Riikonen – käsintehdyt karjalanpiirakat